Kun joku lapsenlapsistani on  päässyt ripille on tapanani viedä hänet jollekin ulkomaan matkalle Eurooppaan.  Nyt oli vuorossa poikani nuorimmainen ja hänen toiveensa oli Islanti, mikä sopi oikein hyvin minullekin.

Tämä oli ensimmäinen matka Korona aikana. Olihan se paljon monimutkaisempaa kuin ennen sitä. Ensin rokotuspassin tulostaminen, sitten tarkka laskenta koronatestin ajankohdasta ja hermoilu, ehtiikö englanninkielinen testitulos ajoissa. Siihen tarvittiinkin useita soittoja lääkärikeskukseen. Lopuksi vielä englanninkielinen rekisteröityminen Islantiin. Paperit tarkastettiin huolella Keflavikin lentokentällä. Sitten olikin mukava saada viesti, että emme tarvitse karanteenia Islannissa! 15 vuotias Suvi ei tarvinnut mitään todistuksia, koska hän oli alle 16v.

Matka järjestyi hienosti Saga-matkojen kautta. Jännityksessä vain jouduimme pitkään elämään, koska vasta heinäkuun puolen välin jälkeen tuli Islannin päätökset sinne matkaamisesta. Mitään suomenkielistä ryhmämatkaa sinne ei järjestetty, mutta se ei haitannut. Netistä oli helppo valita retket ja matkatoimisto hoiti kaiken muun.

Yövyimme uudessa hotellissa nimeltä Grandi by Center Hotels. Sijainti oli mainio, lähellä vanhaa satamaa ja vanhaa kaupungin osaa. Myös henkilökunta oli ystävällinen. Huoneesta sen verran, että se olisi sopinut mainiosti yksin matkustavalle. Mutta jo kaksin asuvalle oli vähän outoa, että ainoa pesuallas oli eteisessä ja wc:n ovi oli kyllä himmennettyä lasia, mutta ovi oli liian pieni oviaukkoon, joten siinä oli isot raot. Yksityisyydestä ei voinut puhua.

Matkamme kesti neljä yötä. Heti ensimmäisenä iltana lähdimme merelle, Pohjois-Atlantille ihmettelemään valaita. Ohjeessa luki, että lämpimät vaatteet ja niin pukeuduimmekin. Siitä huolimatta tärisimme kylmästä. Onneksi laivassa oli baari, missä sai juoda lämmintä kaakaota.

Odottamisen jälkeen ilmestyivätkin valaat kolmin kappalein. Ne hyppivät ja suihkuttivat vettä. Merikin oli aivan tyyni ja auringon lasku lumoava. Oppaamme olivat hyvin asian tuntevia. Saimme paljon uutta tietoa valaiden elämästä

Islanti on kuuluisa poneistaan. Seuraavana aamuna lähdimmekin 10 hengen ryhmässä vaeltamaan parin tunnin ajaksi laaksoihin ja kukkuloihin, tietenkin opastettuna. Olen kerran elämässäni, kuusi vuotiaana, ratsastanut, silloin heppa vei minut keskelle kuusimetsää. Oksat vain raapivat kasvojani. Tietenkin nyt vähän jännitti, mutta olin päättänyt onnistua. Totta kai minut piti auttaa satulaan ja sieltä poiskin. Tic-oireinen vanha heppani oli kiltti, pysyi lauman mukana ja hienosti pärjäsimme. Oikein nautin ratsastamisesta.

Aina välillä pysähdyimme kuullaksemme oppaamme kertomuksia maan historiasta ja sen taruista.

Iltapäivällä tutustuimme Reykjavikiin omin päin. Olen ollut aikaisemmin Islannissa vain yhden päivän, voi siis sanoa, että minulla ei ollut siitä mitään käsitystä.  Reykjavikista tuli yksi lempikaupungeistani. Rakastuin sen monimuotoiseen arkkitehtuuriin.

Sen lähes jokainen talo on erilainen parvekkeineen, torneineen ja erkkereineen. Talot on maalattu koko väriskaalalla. Myös kerrostalot ovat persoonallisia. Jos jossain talossa on tylsän näköinen seinä, on se maalattu kauniilla taideteoksella. Tällä hetkellä siellä rakennetaan hyvin paljon, nostokurkeja on kaikkialla. Mutta kaikki uudetkin talot ovat omaleimaisia ja kauniita. Värikylläisyyttä lisäsi meneillään olevat Pride-viikot. Sateenkaari-liput liehuivat salossa, kadut olivat kirjavat, jopa kuuluisassa Hallgrimurin kirkossa alttarille johtavat raput olivat sateenkaaren väreissä. Reykjavikissa on niin paljon silmänruokaa, että sen iltapäivän aikana tuli käveltyä 37 000 askelta!

Kaupunki on myös täynnä ravintoloita. Usein ne ovat hyvin huomaamattomasti tavallisessa, mutta niin kauniissa omakotitalossa. Itse ihastuimme vanhassa satamassa meren äärellä oleviin ravintoloihin, joiden toisessa kerroksessa avautui upea näköala panoraama-ikkunoiden kautta.

Alkoholi-lainsäädäntö näyttää olevan hyvin tiukka. Ruokakaupassa löytyi yhdessä pienessä nurkassa kevytolutta 2,0%, siinä kaikki. Mutta energiajuomia sitäkin enemmän. Yhden alkoholiliikkeen bongasimme 37 000 askeleemme aikana.

Toisena päivänä patikoimme laava-tunnelissa. Saimme ihastella luolan eri värisävyjä ja sen monimuotoisuutta. Vaikuttava kokemus oli täydellinen pimeys, joka meidän annettiin tuntea parin minuutin ajan. Mietin, että tällaistako on mustassa aukossa.

Yksi Islannin kuuluisimmasta nähtävyydestä on sininen laguuni, tästä tulikin lempipaikkamme. Maitomaisen sininen vesi johdetaan 2000 metrin syvyydestä laavavuorien reunustamaan luonnon uima-altaaaseen. Vesi on noin 35 astetta. Se on niin täynnä mineraaleja, että uiminen on vaikeata, kelluminen kyllä käy. Nyt saattoikin hengailla laguunissa eikä kaduilla. Vesi on niin matalaa, että jalat yltävät hyvin pohjaan. Lippuun kuuluu herkullinen drinkki, jonka saa itse valita joko alkoholilla tai ilman sekä laguunin savesta tehty kasvonaamio. Olikin hauska nähdä, että myös miehet nauttivat valkoisesta maskistaan. Olimme siellä pari tuntia, emmekä edes ehtineet tutustua sen jokaiseen sopukkaan.

Lapsille tämä ei välttämättä ole niin kiva paikka. Täällä ei saa sukeltaa, ei hyppiä ja vesi mineraaleineen ei välttämättä ole heille edes hyväksi.

Viimeisenä päivänä teimme bussilla Kultaisen kierroksen. Ihailimme 20 metrin korkeuteen pulppuavia geysiireitä, kävimme upealla Gullfossin putouksella, joka muistutti minua Niagaran putouksesta ja patikoimme mannerlaattojen väliin jääneessä rotkossa. Nyt täytyykin muistuttaa siitä, että korkokengät kannattaa jättää kotiin!

Islanti on myös täynnä kasvihuoneita, joissa sähköt palavat yötä päivää. Eipä ihme, että meidätkin vietiin ihastelemaan kasvihuonetta, missä kasvatetaan koko Islannin tomaatit.

Vielä valuutta. Koska Islanti ei kuulu EU:n on siellä käytössä Islannin kruunu.  1000 kruunua on vajaa 7 euroa. Vaatii totuttelua alkaa maksaa kaikkea tuhansissa tai kymmenissä tuhansissa.

Islantilaiset ovat sinänsä rehellisiä, rentoja, ystävällisiä. Mutta turistikaupoissa kannattaa olla varovainen. Yhdessä sellaisessa ostin 12 postikorttia. Myyjä aikoi välttämättä ottaa maksun 15 kortista. Ostin myös postimerkit sieltä. Ihmettelin kyllä niitä, kun ne olivat niin jouluisia. Annoin ne hotellin vastaanottoon sen enempää miettimättä. Kortit eivät ole tähän mennessä tulleet perille, ei tietenkään, sillä todennäköisesti merkit olivat joulun koristemerkkejä!

Lentokentällä kannatta olla ajoissa. Meidän edellä oli ainakin 1000 ihmistä ja taaksemme muodostui jono, joka kiemurteli rakennuksen ulkopuolellakin. Olimme varanneet aikaa 2½tuntia, se riitti juuri ja juuri.

Islanti oli meille elämys. Sen kruunasi vielä näky toimivasta tulivuoresta, jota ihastelimme lentokoneesta käsin.

Marianne Marenk