”Kiertää kuin kissa kuumaa puuroa”. Myös kielenkäyttömme vilisee kiertoilmauksia eli eufemismeja. Sen sijaan, että sanoisimme jotakin suoraan, ilmaisemme saman asian, kuuman puuron, kierrellen ja kaarrellen.
Korvaavaan ilmaisuun päädymme etenkin silloin, kun haluamme jotenkin lieventää, pehmentää tai kaunistella kielteistä asiaaa. Kiertoilmaus voi olla myös keino välttää tabun kirjoittamista näkyville tai sanomista ääneen.
Kiertoilmaus on joskus muokattu lyhenteestä, kuten ”päin p:tä”, tai nimestä ”ottaa ritolat” (=juosta karkuun). Edellinen viittaa epäonnistumiseen, jälkimmäinen arkuuteen tai pakenemiseen.
Murteissamme hyvin yleisiä ovat käänteiset eufemismit, joita televisiossa Jorma Uotinen on myös tehnyt kaikelle kansalle tutuksi kertomalla hyvän tanssiesityksen olleen ”ei huono” (vrt. englannin ”not too bad”). Joskus kiertoilmaus on myös abstraktio, kuten sanonnassa ”poistua keskuudestamme”, kun sillä tarkoitetaan siirtymistä ”manan majoille”.
Etenkin sanaa ”kuolla” on koetettu kiertää joko ylä- tai alatyylisemmin. Kuollessaan ihminen siirtyy ajasta ikuisuuteen, nukkuu pois, vaipuu ikiuneen tai siirtyy rajan tuolle puolen. Hän voi myös menehtyä tai kuukahtaa. Alatyylisemmin hän voi potkaista tyhjää, heittää veivinsä, siirtyä ilmavoimiin, oikaista koipensa tai heittää hokkarinsa. Joku on laskenut, että esimerkiksi suomen kielessä on noin 200 eri tapaa kiertää sana ”kuolla”.
Paljon vähemmän tuntuu olevan tarvetta kuvata syntymistä kiertoilmauksilla. Syntyessään ihminen näkee päivänvalon tai putkahtaa maailmaan.
Valehteleminen on rumaa, ja eduskunnassa se on suorastaan sopimatonta! Siksi valehtelija joskus turvautuu ilmaisuissaan muunneltuun totuuteen tai käyttää totuutta säästeliäästi ja valikoiden. Tottunut valehtelija ei aina edes itse tätä huomaa, vaan luulee vain sumuttavansa, juksaavansa tai harhauttavansa.
Varastelu ei tunnu niin pahalta, jos kyse on pöllimisestä, vohkimisesta tai nyysimisestä. Se voidaan yleiskielisesti kiertää puhumalla ottamisesta, kääntämisestä tai viemisestä. Jos nuo tehdään luvatta ja anastamistarkoituksessa, niin varastamistahan se oikeasti ja suorapuheisesti kerrottuna on.
Nestemäisten elintarvikkeiden liiallisesta nauttimisesta humaltumiseen saakka seuraa häpeän tunnetta, ja siksi alkoholille, ryypiskelylle ja humalalle on ollut tarpeen kehittää moniakin kiertoilmauksia. Jos ottaa liikaa huikkaa eli neuvoa-antavia, niin voi päätyä olemaan – kittauksen määrästä riippuen – vähintäänkin pienessä sievässä, maistissa, hönössä tai laitamyötäisessä.
Vanhaksi tuleminen on tietynlainen tabu, jota iän karttuessa itse kunkin on vaikeaa välttää. Siksi vanha ihminen onkin kanssaihmisilleen mieluummin iäkäs tai ikäihminen. Vanhus voi olla myös entinen nuori, seniorikansalainen tai harmaaparta. Jos hän ei ole kuulemassa, toiset takanapäin saattavat nimetä hänet seniiliksi, elähtäneeksi, kalkkikseksi, fossiiliksi, kääkäksi tai pahimmillaan ikälopuksi. Jälkimmäiset ilmaukset ovat dysfemismejä eli keinoja saattaa joku kiertoilmauksella huonoon valoon. Dysfemismi oli esimerkiksi valkokaartilaisesta käytetty vastine lahtari tai nykyajan termi ekofasisti puhuttaessa jyrkästi kantaaottavasta luonnonsuojelijasta.
Ehkäpä eufemismien eli kiertoilmausten käyttö onkin joskus viisaampaa ja hienotunteisempaa kuin töksäyttävä suorapuheisuus. Ainakin, jos noudatamme sananlaskua: ”Kierrä, älä kiroa, sanoi kivi kyntäjälle”.

Matti Koiranen,
Emeritusprofessori