Monesti on hyvä kyseenalaistaa vakiintuneita käsityksiä ja jopa itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita.  Esimerkiksi jos huomaa jonkun päästävän sammakoita suustaan, kannattaa selvittää, mistä ne sammakot ovat sitä ennen  keskustelukumppanin suuhun joutuneet.

Parempi pyy pivossa, niin väitetään, mutta missä se huonompi pyy sitten on?  Onko tuokaan vanha viisaus  selvää pässinlihaa?  Ja jos se sitä on,  onko koskaan nähty pässinlihaa, joka on humalassa tai muuten epäselvää?

On myös syytä kysyä, miksi potut  pitäisi maksaa pottuina?  Mikä  hyöty sellaisesta kaupasta ja maksutavasta  olisi?

Psykologilta voisimme  yrittää kysyä, miksi Apponen on auki, Ilkonen on alasti ja miksi Sepponen on selällään? Noinhan helposti väitämme vakaumuksen tai kokemuksen syvällä rintaäänellä.    Voiko rintaääni edes olla matala?

Jos ottaa ohraleipä, ravintoterapeutti  osaa  kertoa, kannattaako se jauhaa tuusan nuuskaksi.  Onko  tällainen nuuska terveellistä? Vai onko se myrkyllistä?  Jos epäilemme, että nyt se myrkyn lykkäsi,  ei asiaa kannata jättää  sillensä.  On tarpeellista kysyä,  mikä tai kuka lykkäsi  ja minkä myrkyn.

Voimainsa tunnossa kannattaa  tuusan nuuskan sijasta niellä ylpeytensä. Jos se auttaa uuteen iskuun, voi lyödä lekkeriksi, lössiksi tai jopa läskiksi.  Silloin  ei käy ylikierroksilla.  Mutta samalla nousee pintaan uusi kysymys,  kuinka  huomaa käyvänsä alikierroksilla.   Jos Jansson  sitä vastoin haluaa lyödä jonkun ällikällä, kannattaa kysyä,  kykeneekö hän vastustamaan kiusausta.

Nasta laudassa ei ainakaan ajeta  alikierroksilla. Pitääkö olla naula ja lankku, jos halutaan vielä enemmän kierroksia?  Muuttuuko ajaminen silloin niin nopeaksi, että  kyyti on kovempaa kuin leppäkeihään lentäminen? Miksi juuri lepästä tehty keihäs lentää niin hyvin?

Moni asia voi mennä mönkään tai päin Prinkkalaa kerta toisensa jälkeen.  Miksei kukaan muista kertoa, onko joku tai mikään tullut  takaisin möngästä tai  Prinkkalan suunnasta?

Jos totiselle torvensoittajalle on lyöty luu kurkkuun, voiko hän sen jälkeen soittaa edes suutansa? Voiko juontaja televisiossa juontaa juurensa?  Onko viisampaa antaa myöten kuin periksi? Miksi kukaan haluaisi olla sukat makkaralla, jos sukkien  suoristaminen on helppo nakki?  Kenties jopa helpompaa kuin käärmeen työntäminen pyssyyn, vai onko?

Jos sovellamme positiivista  ajattelua yleensä kielteisesti  ilmaistuihin asioihin ja olemme reilusti eri mieltä, voimme  ajatella, että kunnian kukko laulaa, että joku on häävi tai hääppöinen ja että itku auttaa markkinoilla.  Mutta mistä tiedämme, että näin voi olla?  Jos ei olekaan, voimme joutua häpeämään silmät päästämme.  Kannattaa siis epäillä ja kyseenalaistaa.

Matti  Koiranen

Emeritusprofessori